Viime keskiviikkona oltiin uittamassa Iinestä ja Nemoa Hyvinkäällä koirakylpylä Aptuksessa. Oli paljon hauskempaa mitä oltiin Millan kanssa kuviteltu. Iinestä kovin kiehtoi uima-allas, mutta omatoimisesti ei mennyt uimaan. Uinninopettajan avustuksella saatiin Iines sitten altaaseen ja muutaman alkuräpellyksen jälkeen ui hienosti.

Ei olla koskaan nähty hollantilaista niin innoissaan ja vauhdikkaana. Iines ei paljon hauku, mutta uinti oli niin jännää ja Nemon lelu niin hieno, että piti kiljua/haukkua/jodlata. Nyt on sitten todistettu, että Iines osaa haukkua ja uida samaan aikaan. Huvittava näky. Kerran Iines hyppäsi Nemon päälle altaaseen. Nemoa tämä ei huvittanut ihan niin paljon kuin meitä ;)

Milla uitti koiria pitämällä Nemon lelua kädessään ja kävelemällä altaan ympäri. Koirat uivat perässä.

Ensi kerralla osataan varautua vaihtovaatteilla. Oltiin Millan kanssa yhtä märkiä kuin koirat. Mutta hauskaa oli ja toiste mennään varmasti.

Iineksen uintireissuta on videopätkää ja kuvamateriaalia, jotka jossain vaiheessa koitan saada blogiin. Viime viikonloppuna meidän kannettava nimittäin tilttasi. Joten mun hienot suunnitelmat videopätkien lisäämisestä blogiin siirtyvät hamaan tulevaisuuteen. Toivotaan nyt, että koneen saisi vielä jotenkin pelittämään, kun siellä on kaikki kuvat ynnä muut, joita en sitten ole polttanut levylle. (Tosi fiksua).