Maanantaina aloitettiin jälleen tottistreenit talvitauon jälkeen. Ryhmä oli pysynyt suht samana, pari uutta oli tullut joukon jatkoksi. Alussa vaihdettiin kuulumisia ja kerrottiin mitä tauon aikana ollaan puuhattu. Leena pyysi kaikkia etukäteen miettimään kevätkauden tavoitteita ja tavoitteet sitten kerrottiin ryhmälle. Iineksellä ja mulla on tavoitteena, että keväällä Iines kykenee treenaamaan häiriön alla ja että osataan kevääksi suunnitellut liikkeet. Katsotaan kuinka käy :)

Otettiin treeneissä Iineksen kanssa aluksi kontaktia. Leena vinkkasi, että palkkaisin Iinestä nopeammin kontakteista. Sitten otettiin perusasentoa. Iines ei vielä osaa itse tulla oikealle paikalle vaan joudun ruoalla "vetämään" sen oikeaan kohtaan. Mutta asento on suora. Lopuksi vielä luoksetulot ja leikkimiset. Iines iski lelulla itseään päähän ja ei oikein enää sen jälkeen innostunut narulelusta.. Outoa, koska yleensä ei ole tuollaisissa asioissa herkkis.

Ensi kerralle läksynä:

perusasennon treenaaminen "tuomarin tervehtiminen" eli koiralle vieraampi ihminen tulee ikään kuin tuomarina tervehtimään teitä (ideana tottis- ja tokokokeissa alussa oleva tuomarin tervehtiminen) koiran "lääppiminen" eli vieras ihminen käy härkkimässä koiran peräpäätä ja hampaita ym.

Tällä viikolla ollaan hinkattu kotona tuota perusasentoa. Käytiin myös leikkimässä hiekkakentällä ja otettiin siellä myös kontaktia ja perusasentoa. Tuomarin tervehtimistä treenattiin tänään kaverini Outin avustuksella. Hyvin pysyi koira perusasennossa, kun tunki possunsuikaleita naamaan. ;)

Tuota lääppimistä olen miettinyt.. Vieraat ihmiset eivät nimittäin ole Iineksen suosikkilistalla ykkösenä. Toisaalta voisin kysyä tuttuakin ihmistä katsomaan hampaita ja peräpäätä. Se olisi Iinekselle astetta helpompaa.

Ulkona treenailua pitäisi taas alkaa harrastamaan useamman kerran viikossa. Iinestä kiinnostaa kovin kaikki äänet ja liikkeet ja se ottaa niistä aikalailla vielä häiriötä. Ensi viikolla pitää kammeta useammin treenailemaan.