Syksyn ensimmäiset tottistreenit pidettiin Luukissa. Hieman on ryhmän kokoonpano muuttunut keväästä. Leenan lisäksi meillä on nyt myös toinen treenienvetäjä Piia. Alussa käytiin esittäytymiset läpi ja tavoitteet syksylle ja keväälle. Meidän tavoitteena on keväällä BH. Jouluun mennessä pitäisi olla seuraaminen ja paikkamakuu suht varmaa ja hyvää. Joten hommaa riittää tottisrintamalla.

Iineksen kanssa otettiin eteentuloa ja siitä sivulle. Jeesjees. Rauhoittumista, kun koira meinasi lämmetä liikaa. Leena sanoi, että Iines piippasi hieman, joten pitää tähän kiinnittää huomiota. Muutaman askeleen seuraamista. Tästä sain palautetta, että pitää vaan alkaa ottaa pidempää pätkää. Hyvällä mallilla siis on. Luoksetulo, joka oli vauhdikas. Omien treenailujen lopuksi menin ottamaan paikkamakuuta kauemmaksi. Olipas taas fiksu idea... Koira kävi vielä leluleikeistä kuumana eikä olisi malttanut rauhoittua makaamaan. Ensi kerralla pitää ottaa riekkupalkkaus ja ruokapalkkaus aivan erikseen. Koira välillä autossa, että se saa rauhassa tasaantua.

Illalla otettiin kotona vielä paikkamakuu. Hyvin sujui.