Maanantaina käytiin tottistelemassa holskujen kanssa. Iinekselle naksuttelin maahanmenosta ja istumisesta. Muutama rauhoittuminen ja patukka palkaksi + pari peruasentoa. Koira on hyvässä vireessä. Kiva oli treenata.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tiistaina oltiin Riihimäellä Tiinan treeneissä. Otin eteenistumisen ja siitä perusasentoon. Eka ei Iines tajunnut mitä oikein pitäisi tehdä, mutta nopeasti oppi. Muutaman askeleen seuraamisia ja rauhoittumista. Lisäksi otettiin vielä leikitystä. Tiinalla oli iso patukka, jolla innosti Iinestä. Ja Iineshän innostui J Samalla treenattiin hallintaa… Kun Iines oli aivan innoissaan, piti käskeä se sivulle istumaan. Muutaman kerran sitten tästä keskusteltiin.. Ei meinannut oikein hallinta sujua. Vikalla kerralla tarjosi jo oma-aloitteisesti kontaktia. Tämä oli kyllä hyvä muistutus, että aivan hanskassa koira ei ole vieläkään. Treeniä tarvitaan. Tosi kivat treenit oli. Olin itse valmistautunut paremmin ja olin jämäkämpi. Iines oli hyvässä vedossa. Mahtava elukka J

 

Keskiviikkona treenailtiin Raisan ja Lauran kanssa. Kuumuus selvästi verotti Iinestä. Hieman enemmän haahuili, kuin maanantaina ja tiistaina. Testasin eteenistumista ja siitä suoraan perusasentoon. Eka ei onnistunut, toinen onnistui. Lisäksi kokeilin pidemmältä matkalta luoksetuloa ja siitä eteenistumista. Ekan kerran Iines juoksi ohi ja selvästi odotti, että palkka lentää minun selän taakse. Tokalla kerralla tuli sitten eteen, mutta jarrut eivät oikein pelittäneet. Koira sitten mallikkaasti päin minua J Hyvä muistutus, että pitää alkaa ottaa hieman pidemmältä matkalta luoksetuloa tuohon eteen.

 

Lauralta sain hyviä vinkkejä palkkaukseen. Vapautus ja sitten vasta alan kaivamaan palkkaa. Nyt yritän ehtiä kaivamaan palkan samalla hetkellä, kuin vapautan. Pitää alkaa myös tekemään Tiinan vinkin mukaan vapautusta eli "Jes" tai "Ole hyvä" vapautussanojen yhteydessä, voin antaa jalalla pienen avun eli kevyesti tönäisen koiraa. Ja vasta sitten kaivan palkan esille.

 

Perjantaina jätin tottistreenin väliin. Oli ollut viikko niin puuhakas, ettei motivaatiota riittänyt. Viikonloppuna treenailtiin kuitenkin lyhyitä hetkiä paikkamakuuta.