Viime keskiviikkona päästiin pitkästa aikaa viestitreeneihin. Iineksen tassu on taas kunnossa ja koiraa uskaltaa juoksuttaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Iines juoksi kolmen muun koiran kanssa ja pääsi pinkomaan ekana. Ensimmäinen pätkä oli vähän alta 200 metriä. Paikka oli hyvä. Nähtiin suoraan B-pisteelle ja koiran näki koko matkan. Iines tuli aivan täysiä! Ei vilkuillut ollenkaan taakseen ja juoksu oli varmaan. Palkaksi sai koiranruokaa repun luona. Takaisin juoksi olisiko ollut 300 metrin luokkaa. Hienosti keskittyi lähdössä, kun hetsasin ja taas lähti täysiä taakseen katsomatta. Vika pätkä oli reilut 400 metriä. Noin pitkää matkaa ei olla aikaisemmin juoksutettukaan. Lujaa tuli edelleen ja juoksuintoa olisi riittänyt. Päätin kuitenkin, että juoksut saa riittää siltä kertaa. Mieli olisi tehnyt juoksuttaa vielä kerran, kun niin upeasti meni, mutta järki (ja treenikaverit) sanoivat muuta.

 

Hienosti sujui vaikka oli muita koiria. Alussa Iines meinasi yhdelle koiralle alkaa urputtamaan, mutta kun komensin istumaan niin rauhoittui. Lopussa ei enää reagoinut muihin. Muiden koirien seurassa oleilu tekee kyllä hyvää Iinekselle.

 

Iines juoksee paljon paremmin, kun on muita koiria. Juoksu oli varmaan ja lujaa meni. Nyt pitäisi vaan saada koiralle lisää kuntoa, että jaksaisi juosta sitten pidempää matkaa. Kun vain saan remmikäytöksen täysin aisoihin, hommaan pyörään springerin ja aletaan tehdä pyörälenkkejä. Voi olla, että pyöräilemään päästään vasta ensi keväänä. Tai saa nähdä kuinka koira oppii lenkkeilemään paremmin. Mun juoksuharrastus ei nyt ole ottanut oikein onnistuakseen. Olen laiska… Pyöräily sopisi mulle paremmin. Mietin kyllä, että voisin ostaa springerin ja testata sitä mökillä.

 

Suunniteltiin, että otettaisiin joku kerta sellaiset treenit, että koirat joutuisivat odottamaan B-pisteellä 15 – 30 minuuttia. Muutama treeni pitää kyllä vielä tehdä ilman pidempiä odotteluja. Harmi, kun ei tällä viikolla päästä treenaan.