Viikko on mennyt minun osaltani sairastellessa. Ärsyttävää pientä lämpöä ollut koko viikon ja niskat jumissa. Olo on ollut tosi vetämätön.

Maanantaina ja tiistaina tehtiin esineruutu lenkin yhteydessä. Suht pieni ruutu, ehkä 10 x 15–20 metriä. Maanantaina laitoin kolme esinettä. Eka esine löytyi nopsaan. Iines juoksi takarajaa takaisin, äkkäsi lippalakin matkalla ja vaihtoi esineen. Tätäpä ei ole ennen sattunut. Toka esine löytyi nopsaan, mutta viimeinen esine, eli hanska jonka Iines vaihtoi lippikseen, oli tosi vaikea. Jouduin menemään katsomaan missä hanska luuraa enkä itsekään sitä löytynyt. Hanska oli hävinnyt kinokseen. Jätin sitten yhden sukan ruutuun ja koira sai onnistuneen haun lopuksi.
Tiistaina tein ruudun samaan paikkaan. Tarkoituksena oli haetuttaa kolme esinettä, mutta Iinespä löysi maanantaina hukkuneen hanskan ja haki sitten neljä esinettä. Kaikki löytyivät tosi sukkelaan ja loppupalkaksi sai vielä sinkoilla patukan perässä. Patukalle kävi samalla tavalla, kuin maanantaina hanskalle. Syvä hanki koitui patukan kohtaloksi. Etsittiin sitä varmaan vartin verran ja myllättiin hanki uuteen uskoon, mutta hävöksissä pysyi. Pitää odotella, että lumi sulaa ja lähteä sitten patukan pelastusretkelle.

Taukoa tottiksessa
Tottistelut on jäänyt koiran osalta minimiin tällä viikolla. Keskiviikkona olisi ollut tottistreenit, mutta en jaksanut lähteä. Nukuttiin Iineksen kanssa kahden ja puolen tunnin päiväunet. Olo ei ollut senkään jälkeen kovin reipas, joten Tuomas lenkitti Iineksen.

Eilen lenkin yhteydessä otettiin seuraamista, joka oli aika kamalaa. Hirveää edistämistä ja poikittamista. Onneksi ei ollut kukaan näkemässä. Hinkkasin sitä sitten niin pitkään, että sain Iineksen seuraamaan nätisti ja keskittyneesti. Parit luoksetulot otettiin myös ja ne olivat hyvät. Jäävistä istuminen, joka on tosi vaiheessa.. Kotona otettiin vielä kapulan pitämistä. Jätin Iineksen kauemmaksi istumaan ja kutsuin luokse. En kuitenkaan vaatinut eteen istumista vaan otin lennosta irrotuksen ja Iines sai lelunsa palkaksi. Pitää yrittää saada noudosta koiralle hauskempi juttu. Nyt se on Iineksestä hieman pakkopullaa.