BH:n jälkeen oli sellainen olo, että tottis saa jäädä tauolle. Kunnes Jenny kertoi, että hänellä on mulle palloteline! Eipä siis jätetäkään tottista tauolle. 

Viikolla treenailtiin tottiksessa hyppyjä. Hypyissä ongelmana on, että Iines ponnistaa takajaloilla esteestä vauhtia. Pitää tehdä tätä varten jokin taistelusuunnitelma ennen ensi treenejä. 
 
Tänään Talissa teimme hyppyjen lisäksi hieman noutoa. Kapulan pidot sujuivat pitkän tauon jälkeen hyvin. Samoin treeni, jossa jätin kapulan koiran eteen, otin itse pari askelta taaemmaksi ja käskin noutamaan. Loppuun teimme vielä eteenmenon. Piia vei Iineksen lepuuttajan kentän päähän. Seuruutin Iinestä hieman ja lähetin. Seuraamisessa edisti, kun oli niin innolla lähdössä lepuuttajan luo.

Pureskelut

Tänään oli purupainotteinen päivä. Aamupäivästä ajeltiin Raisan kanssa katsomaan IPOn MM-karsintoja Hämeenlinnaan. Illalla oli purutreenit.
 
Puruissa ollaan saatu pari hyvää treeniä ja yksi huono. Nikon ollessa kipeenä Pekka treenasi Iineksen. Vietinvaihdot eivät sujuneet niin hyvin, kuin Nikon kanssa.
 
Keskiviikkona Iines pääsi puremaan pehmeään hihaan ja saimme hyvän treenin. Koira oli hyvässä mielentilassa ja selvästi innoissaan isommasta hihasta.
 
Tänään vahvistimme haukkua. Niko oli piilossa, kun tulimme Iin kanssa kentällä. Hän koputteli hieman piiloa ja kurkki sen takaa. Ekassa treenissä koira seilasi liinan varassa aika paljon. Toka treeni oli parempi. Pidin Iinestä valjaista kiinni ja kannustin haukussa. 

Toveri Tautinen

Iines sai herkutella torstai-iltana isolla peuranluulla.. Noh, tämä sitten kostautui perjantaina. Kotona oli odottamassa vieno tuoksu, nolo koira sekä yllärit olohuoneen matolla. Raukkaparka oli yrittänyt päästä takapihalla keittiön tuuletusikkunasta. Hyttysverkko oli antanut periksi, mutta metalli ei..
 
Iines oli ihan pirteä perjantaina, mutta ilta kului pihalla rampatessa. Koira herätti minut yöllä kahden aikaan, kun piti taas päästä pihalle.
 
Nyt meillä loppuu peuranluilla herkuttelu. Joko on elukan pakki kovalla tai sitten ruikulilla..